3,8 / 5- 3.70 Yhteisön ikäraja
- 10 Arvostin albumia
- 5 Antoi sille 5/5
Siitä on kulunut melkein kaksi vuosikymmentä, kun erottuva Hip Hop -tuottaja The Alchemist on lainannut äänimaailmansa Queensille, NY: n rap-legendoille Havoc ja Prodigy, joka tunnetaan paremmin nimellä Mobb Deep. Se oli aina sopiva ottelu, jolla oli täydellinen merkitys - Alchemistin allekirjoittama synkkä ääni oli ihanteellinen täydennys duon salattuihin sanoituksiin, jotka kertoivat Queensbridgen talojen elämäntavasta. On vain järkevää, että täydellinen yhteistyö Alchemistin ja Havocin kanssa toteutuisi nyt, ja mikä tekee duosta Hiljainen kumppani albumin lisäksi kiehtova on se tosiasia, että Havocilla, joka on myös laskettava tuotantovoima, on mahdollisuus osallistua paljon enemmän kuin riimejä. Kysymys kuuluu, kuinka aika on vanhentanut tuotetta, jota molemmat ovat luoneet menneiden vuosiensa kukoistuksen jälkeen?
Onneksi heidän pitkäaikaisille faneilleen, Havocin riimit koskevat edelleen paljon kyseistä elämästä, ja Alchemistin tuotanto tarjoaa edelleen sopivan säestyksen Havocin sanottavaksi. Ominaisuudet ovat harvat ja odotettavissa, ja ne rajoittuvat muiden New Yorkissa sijaitsevien Prodigy-, Cormega- ja Wu-Tang Clan's Method Man -tapahtumien esiintymisiin. Näiden kolmen erottuva ominaisuus kuuluu Method Man on Buck 50's & Bullet Wounds -tapahtumaan, joka tulee oikein toimituksen ja sanapelin avulla, kun hän sylkee sen nadaa. Se on kaikki menestystä pohjimmiltaan pianolla ohjattavassa Alchemist-biitissä, jonka korostavat terävät ansaat. On myös syytä huomata, kuinka saumattomasti se virtaa seuraavaan kappaleeseen, Just Being Me, toiseen bangeriin, jossa Alchemist loistaa keskikappaleen biitikytkimellä, joka siirtyy synteettiseksi instrumentaaliseksi väliintuloksi.
Huomionarvoista on myös se, kuinka Alchemist käytti aikaa varmistaakseen, että koko albumi virtaa saumattomasti, ehkä niin paljon, että usein räppäävä beatmaker ei koskaan soi yhdellä baarilla. Monta kertaa tuskin tuntuu kuin kappale olisi loppumassa ja toinen on alkamassa, mikä houkuttelee kuuntelijaa kuuntelemaan sitä vakavasti alusta loppuun (vaikka kummallakin tavalla albumi sulkeutuu Megan säkeellä; mielenkiintoinen valinta LP: n ankkuri). Ja Havoc, vaikkakin lyyrisesti, aina niin vähän kuin mitä hän oli 90-luvun huipullaan, ruokkii fanaattikantansa nostalgiaa 41. puolen rikollisesta alamaailmasta rappaamalla tikkuista, tappamalla ihmisiä ja vitun narttuasi kuin koriste hän ripustaa pallojani (heittää pyyhkeeseen). Albumin muihin erottuvuuksiin kuuluu Out the Frame, jossa Alchemist ottaa melodisen riffin, joka sopii vastasyntyneen kehtolaululle, ja kiinnittää sen kovilla lyömäpuomilla ja -leikeillä, kun taas Havoc vahaa runollisesti paperin pinoamista, ampuma-aseiden kantamista ja ihmisten nukkumista pysyvästi, kaikki mukana yhtä tarttuvaa koukusta kuin ammuskelulla sävel voisi olla.
Vaikka se ei ole kaikkein innovatiivisin projekti, Hiljainen kumppani pitää erittäin hyvin kiinni kaavasta ja täyttää aiotun yleisön toiveet, realistiset odotukset huomioiden tietenkin ajan ja kypsyyden väistämätön kuluminen.
